Hirsitalo kattoterassilla Pluspuu

Nauvo Roofdeck -hirsihuvila – monen sukupolven kohtaamispaikka järvenrannalla

Lohjalla, kauniilla järvenrantatontilla, pääsimme vierailemaan muutamia vuosia sitten valmistuneessa Pluspuu-talossa. Loppukesän aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja loi maisemaan rauhallisen, valoisan tunnelman. Paikan päällä meitä tervehti hymyssä suin talon omistajapariskunta, joka otti vieraat vastaan pihalla lämpimästi ja rennosti. Jo ensisilmäyksellä oli selvää, että moderni hirsitalo sulautui luontevasti ympäröivään luontoon ja toi esiin sen parhaat puolet. 

Hirsihuvila vapaa-ajan kodiksi – unelma järven rannalla 

Kun ravintola-alan yrittäjäarki jäi taakse, Jussi ja Tiina Hakava päättivät toteuttaa pitkään mielessä eläneen haaveen: rakentaa hirsihuvila järven rannalle Lohjalle. Tavoitteena oli paikka, johon perhe ja lapsenlapset voisivat kokoontua yhdessä. 

Iso olohuone ja keittiö hirsihuvilassa
Tiina ja Jussi viihtyvät olohuoneessa, josta avautuu näkymä järvelle.

Hakavat ovat viettäneet kesiä samalla tontilla jo pitkään. Aluksi käytössä oli pieni rantamökki, mutta ajan myötä syntyi ajatus isommasta ja ympärivuotiseen käyttöön sopivasta hirsitalosta. Uusi koti rakennettiin ylemmäs rinnetontille, jotta näkymä järvelle avautuisi parhaalla mahdollisella tavalla ja tilaa yhdessäololle olisi enemmän. 

Miksi Pluspuun Nauvo Roofdeck? 

Kun suunnitelmat etenivät, Hakavat kiersivät messuja ja tutustuivat eri vaihtoehtoihin. Useista malleista yksi nousi jatkuvasti muiden edelle: Nauvo Roofdeck kattoterassilla. 

Sen arkkitehtuuri erottui selvästi edukseen; kattoterassilta avautuvat näkymät jokaiseen ilmansuuntaan tekivät lähtemättömän vaikutuksen sekä pariskuntaan että nuorempiin kävijöihin. Lopullisiin suunnitelmiin tehtiin paljon muutoksia: kellari toi lisäneliöitä, osa väliseinistä jätettiin pois avaruuden luomiseksi, ja kodinhoitohuone suunniteltiin Tiinan toiveiden mukaisesti. Myös esteettömyyteen kiinnitettiin huomiota tulevaisuutta silmällä pitäen. 

“Olennaista oli se, ettei Pluspuun talo ollut valmis paketti, vaan sitä pystyttiin muokkaamaan juuri meille sopivaksi,” Jussi kertoo. “Kun soitin Markulle, tuli heti tunne, että tässä kuunnellaan. Ei tyrkytystä, vaan keskustelua ja neuvoja.” 

Tumma hirsihuvila lintuperspektiivistä
Nauvo Roofdeck teki vaikutuksen heti ensinäkemältä.
Hirsihuvilan keittiö
Tiina Hakava ihastelee maisemia keittäessään kahvia.

Luottamus rakentuu teoista 

Pluspuun perustaja Markku Miettinen muistaa Hakavien projektin hyvin: 

“Teidän kanssa oli kiva tehdä töitä, kun tiesitte tarkalleen mitä halusitte”, Markku toteaa. 

Pitkän kokemuksen kartuttamasta varmuudesta huolimatta Markku kertoo yhä jännittävänsä jokaista asiakastapaamista. “Se pitää hereillä ja auttaa keskittymään olennaiseen, eli luottamuksen rakentamiseen. Jos lupaan tarjouksen huomiseksi, se myös lähtee huomenna. Työn ydin on siinä, että pitää sen minkä lupaa.” Markun mukaan työssä on kyse ennen kaikkea kuuntelemista ja asiakkaan toiveiden toteuttamista. 

Keskutelu hirsihuvilan terassilla
Tiina ja Jussi Hakava terassillaan keskustelemassa Pluspuun perustaja Markku Miettisen kanssa.

Moderni hirsihuvila tuo luonnon osaksi arkea 

Valmis Nauvo Roofdeck kohosi Lohjan rinnetontille, järven ja metsän väliin. Suuret ikkunat avaavat näkymän veden yli, ja kattoterassi toimii kesäkeittiönä, auringonottopaikkana ja tähtien katselupaikkana. 

“Talon ulkoasu miellyttää meitä paljon. Ikkunat avautuvat kauniiseen maisemaan ja yhdistävät kodin luontoon. Parasta on kuitenkin se, että tämä on koti järven rannalla. Kun kokkaa keittiössä ja katselee samalla järvelle, tunne on ainutlaatuinen,” Tiina kertoo. 

Maisemahuvila järvelle
Parasta talossa on sen kaunis maisema järvelle.
Modernin hirsitalon vaalea sauna
Jussi Hakava esitteli saunan, yhden lempipaikoistaan.

Tilat suunniteltiin perheen yhteiseloa varten: avara olohuone-keittiö kokoaa kaikki yhteen, panoraamaikkunallinen sauna tuo arkeen ripauksen luksusta ja kattoterassi jatkaa oleskelutiloja ulos. 

Kokemuksen opit hirsitalon rakentajille 

Rakennusprojekti eteni sujuvasti ja pysyi aikataulussa. Erityisen tärkeäksi Hakavat kokivat sen, että talo saatiin nopeasti vesikattoon, mikä loi tunteen hallinnasta ja turvallisuudesta. 

Heidän vinkkinsä tuleville rakentajille: 

  • Mieti rauhassa, mitä oikeasti haluat. Hyväksy se, että ideat saattavat kypsyä matkan varrella. 
  • Käy katsomassa valmiita kohteita, sillä paikan päällä asiat hahmottuvat eri tavalla. 
  • Valitse kumppani, joka kuuntelee ja reagoi nopeasti. 

“Meillä ruokahalu kasvoi syödessä, ja onneksi Pluspuun porukka osasi toteuttaa toiveet joustavasti. Rakentaminen sujui todella hyvin, eikä virheitä tullut. Nyt voimme sanoa, että meillä on koti, joka on juuri meidän tarpeisiimme tehty – ja jossa sitä toivottua vilskettä riittää,” Tiina kiteyttää. 

Kuvat: Samuli Miettinen

Huvilan tiedot

Fakta: Nauvo Roofdeck -hirsihuvila 
Malli: Nauvo Roofdeck (asiakkaan toiveiden mukaan muokattu) 
Huoneet: 2 mh, avokeittiö-olohuone, wc, sauna, kylpyhuone, kodinhoitotila 
Kerrosala: 130 m²
Sijainti: Lohja